Stanley Milgram (1974): Obedience to authority

  ”Ihmisten toisilleen antama tuki on vahvin linnoitus liiallista auktoriteettia vastaan”.

Stanley Milgram (1933-1984) syntyi ja kuoli New Yorkissa, ja newyorkilaisuuden tiedetään merkinneen hänelle paljon. Milgram rakasti ja kritisoi kotikaupunkiaan ja häntä pidetään huomattavana kaupunkielämän analyytikkona, kaupunkipsykologian pioneerina. Pariisi oli Milgramin toinen suuri rakkaus, ja kansainvälistä konformisuuden eroja käsittelevää tutkimusta tehdessään hän asui myös Norjassa. Tätä Milgramin väitöskirjaksi muotoutunutta tutkimusta ohjasi Harvardissa Gordon Allport, vaikka Allportin vaikutus koko Milgramin elämäntyön suuntautumiseen jäikin vähäisemmäksi kuin kokeellisen sosiaalipsykologian mestarin Solomon Aschin.

Aschin janakoe askarrutti Milgramia suuresti, ja hän laati Aschin oppilaana viettämänsä vuoden aikana janakokeesta oman version, jossa koehenkilön pitäisi rangaista janojen pituuksia väärin arvioivaa valekoehenkilöä sähköiskuilla. Muut valekoehenkilöt antaisivat uhrille sähköiskuja silloinkin kun tämä vastaisi oikein, ja Milgramia kiinnosti nimenomaan se, toimisiko aito koehenkilö muiden mukaan nyt kun kyseessä oli todellinen selvä seuraamus - sähköiskun antaminen uhrille.

Jo ennen tutkimukseen ryhtymistä Milgram päätteli, että vielä perustavampi kysymys olisi, mitä koehenkilöt tekisivät jos kokeenjohtaja määräisi heitä antamaan sähköiskuja viattomalle uhrille. Kysymys oli heitetty ilmaan Eichmannin oikeudenkäynnin yhteydessä, kun syytetty oli vakuuttanut vain noudattaneensa käskyjä toimittaessaan juutalaisia teloitettaviksi. Kuinka yleistä tällainen ajattelu on? Olemmeko kaikki Eichmannin kaltaisia, mahdollisia rikostovereita?

Kaavio Milgramin koeasetelman kolmen päähenkilön roolinimityksistä ja -tehtävistä

	Henkilö 1	Henkilö 2	Henkilö 3
Asema	Käskee antamaan iskun	Painaa nappia	Saa iskun
Status	Auktoriteetti	Tavallinen osanottaja	Tavallinen osanottaja
Toiminta	Puoltaa iskujen antamista	Ei ole määritelty	Vastustaa iskuja
Tekninen nimike	Kokeenjohtaja	Opettaja	Oppilas
Käsitteellinen nimike	Auktoriteetti	Koehenkilö	Uhri

Vuonna 1963 Milgram julkaisi ensi kertaa tuloksia kokeistaan, jotka selvittivät tavallisten ihmisten reaktioita kokeenjohtajan yhä vaativampiin käskyihin samalla kun sähköiskuja saavan uhrin kärsimykset kävivät kokeen kestäessä yhä ilmeisemmiksi. Yllättäen peräti 66% koehenkilöistä kävi iskujen voimakkuutta kuvaavan skaalan läpi, vaikka tuskanhuudot ja 'hengenvaara'-merkinnät generaattorin paneelissa puhuivat selvästi kokeenjohtajan määräyksiä vastaan. Tottelevaisuuden voimaa ei kukaan olisi osannut ennakoida - vain harvat koehenkilöt keskeyttivät kokeen, kun taas loppuun saakka jatkaneista monilla oma ristiriita kohosi silminnähtäväksi epäröinniksi, jopa tuskaksi.

Eräänä loppuun saakka tottelemiseen "sitovana tekijänä" Milgram siteeraa Goffmania: "Yhteiskunta on järjestäytynyt sen periaatteen mukaisesti, että kenellä tahansa yksilöllä, jolla on tietyt sosiaaliset piirteet, on moraalinen oikeus odottaa muilta asiaankuuluvaa arvostusta ja kohtelua... Kun yksilö määrittelee tilanteen ja esittää implisiittisesti tai eksplisiittisesti olevansa tietynlainen henkilö, hän automaattisesti vetoaa muihin moraalisesti, velvoittaen heitä arvostamaan ja kohtelemaan itseään tavalla, jota hänenlaisillaan on oikeus odottaa". Milgramin mukaan tämä merkitsee, että jos kieltäytyy tottelemasta kokeenjohtajaa, hylkää samalla hänen vaatimuksensa esiintyä auktoriteettina, pätevänä ja asiantuntevana kyseisessä tilanteessa, mikä on sosiaalisesti erittäin epäsopivaa, oikeastaan tilanteenmäärittelyn vakava loukkaus.

Kokeiden tulokset toivat Milgramille useita huomattavia tieteellisiä kunnianosoituksia, ja Obedience to Authority -teos käännettiin pian ilmestymisensä (v. 1974) jälkeen seitsemälle kielelle. Kokeista ja niiden merkityksestä on keskusteltu jatkuvasti, ja kritiikistä huolimatta ollaan sitä mieltä, että Milgram on niiden avulla tuonut tietoisuuteemme jotakin sellaista ihmisenä olemisesta, että koesarjan oikeutusta ei oikeastaan voi kyseenalaistaa. Jopa koesarjan esiin nostama kritiikki on niin olennaista, että sekin voidaan tavallaan lukea Milgramin ansioksi. Koejärjestelyjen eettinen puoli - samoin kuin kaiken muunkin tutkimuksen etiikka - on nostettu päivänvaloon, ja kokeisiin osallistuvan yksilön autonomiasta on alettu huolehtia tavalla, joka tekee "klassiset" kokeet nykyään varsin epätodennäköisiksi.

Kaupunkipsykologiaan liittyvät Milgramin hienotunteisemmat, koehenkilöitä häiritsemättömät kenttäkokeet, joista mainittakoon sosiaalipsykologian käsikirjassa selostettu "joukonmuodostus"-koe. Newyorkilaisen kadun varsi ruuhkautuu joskus nopeasti uteliaiden kansalaisten paljoudesta, ja Milgram halusi nimenomaan selvittää, kuinka pienestä alusta ruuhka saattaa syntyä. Korkean rakennuksen katon reunaa ääneti tuijottava ihminen saa piankin seuraa, ja kolme samalla tavalla ylöspäin katselevaa "kiteyttää joukon" eli pysäyttää melko nopeasti liikenteen - sanomatta sanaakaan. Milgramin nimissä on "kaupunkiylikuormitushypoteesi" (urban overload), joka mm. selittää miksi suurkaupunkien asukkaat ovat vähemmän valmiita auttamaan lähimmäisiään kuin ihmiset pienemmillä paikkakunnilla.

Suurkaupungin ihmismassat, ihmistiheys ja väestön heterogeenisyys ovat ulkoisia tekijöitä, jotka ylikuormittavat yksilön informaationkäsittelykykyä. Ylikuormitus ja siihen liittyvä kognitiivisen toiminnan kapeutuminen heijastuvat vuorovaikutukseen roolikäyttäytymisen muutoksena, uusien sosiaalisten normien kehittymisenä sekä muiden ihmisten huomioimisen ja kohteliaisuuden selvänä vähenemisenä. Suurkaupungin ihminen kokee olevansa anonyymi, jolloin suhteet muihin ihmisiin ovat äärimmäisen funktionaalisia, persoonattomia, osallistumista ja roolinottoa välttäviä. Fyysisen yksityisyyden puutetta kompensoidaan korostamalla emotionaalista ja sosiaalista yksityisyyttä. "Mind your own business"-kokemuksen voi pienemmänkin paikkakunnan asukas saada Milgramin mukaan vaikkapa todella suuren marketin kassajonossa.

Milgram ja Denise Jodelet tutkivat pariisilaisten kognitiivisia karttoja kotikaupungistaan. He pyysivät koehenkilöitä piirtämään muistista Pariisin kartan ja sijoittamaan siihen muistamansa kohteet. Tällaisen piirroksen avulla voidaan päätellä, millainen kuva tutkimukseen osallistujalla on ympäristöstään. Useimmat koehenkilöt piirsivät ensin Pariisin rajat ja tätä määrittelyä seurasi yleensä Seine-joen sijoittaminen kartalle. Joki jakoi kaupungin kahteen osaan ja jäsensi keskeisesti piirtäjien mielikuvia. Koehenkilöistä yli 90 % aliarvioi joen kaarevuutta, piirsivätpä jotkut Seinen suoraksi viivaksi.

Tutkijat päättelivät, että piirroksen vääristymä kognitiivisessa kartassa heijastaa todellisten karttojen piirteitä. Tärkeintä on kuitenkin, että kuva ohjaa piirtäjän toimintaa, ja on itse asiassa syntynyt hänen oman toimintansa tuloksena, sillä jokainen pariisilainen oli muodostanut oman karttansa liikkuessaan Seinen varrella. Joesta näkyy useimmiten vain osa, jolloin kaareutumaa ei havaita niin jyrkäksi kuin se todellisuudessa on. Luultavasti joen kaarteilla ei ole pariisilaisten arkielämässä sellaista merkitystä, jonka perusteella ne sisältyisivät heidän toimintaansa ohjaaviin sisäisiin malleihin.

Asenteita rodullisia ja ideologisia ryhmiä kohtaan voidaan tutkia Milgramin tavoin epäsuorasti, jolloin asenneasteikon asemesta käytetään luonnollisempaa mittausmenetelmää, jolloin tutkittava ei edes arvaa joutuneensa tutkimuksen kohteeksi. Hän saa vain käsiinsä valmiiksi postimerkein varustetun, tiettyä ryhmää selvästi edustavalle organisaatiolle osoitetun kirjeen. Asenne ryhmää kohtaan paljastuu organisaatioon tulevan postin määrästä: ryhmän edustamaan ideologiaan myönteisesti suhtautuva tutkittava on postittanut kirjeen, kielteisesti suhtautuva ei. - Konformisuuden tutkija Milgram on myös ehdottanut 1960-1970-lukujen radikaaleille nonkonformisteille todellisuuteen palauttavaa yksinkertaista "testiä": jos uskot olevasi nonkonformisti, astu täyteen bussiin ja ala laulaa lempilauluasi - siinähän ei ole mitään pahaa! Milgramin mukaan "tuskin kukaan täyttää bussia musiikilla", vaan kanssamatkustajien reaktiot pakottavat yrittäjän piankin keksimään muuta puuhaa matkan ajaksi. Sosiaalinen todellisuus yllättää voimakkuudellaan.

Obedience to Authority -teoksen sanomasta vaikuttuvat yhä uudet lukijat, ja myös populaarikulttuuri on löytänyt tämän sosiaalipsykologian klassikon. Suomessakin tunnetun Peter Gabrielin laulu "Milgram's 37: we do what we are told to" kuvaa erityisesti juuri Eichmann-ilmiötä eli hierarkian rattaissa toimivan byrokraatin tottelevaisuutta. Kaikkein korkeimmat tottelevaisuuslukemat saavutettiin siinä koevariaatiossa, jossa varsinainen koehenkilö avusti nappuloita painavaa opettajatoveria lukemalla ääneen sanapareja. Peräti 92,5% (37/40) osallistujista antoi sähköiskusarjan edetä kuolettavaan 450 voltin ääriasentoon saakka; he "tekivät vain oman osansa" kokematta vastuuta kokonaisuudesta.

Milgram ei itse asiassa ollut pelkästään tieteellisten hypoteesien laatija ja todentaja. Yhdessä vaimon, Alexandra Milgramin kanssa kuvatut ja tuotetut opetusvideot havainnollistavat klassista sosiaalipsykologiaa vielä 2000-luvun opiskelijoille. Kuitenkin Stanley Milgramin sanotaan olleen pohjimmiltaan taiteilija, taidevalokuvaaja. Kamera, filmaus ja valokuvaus olivat Milgramille enemmän kuin tärkeä harrastus, ja hänen näkemyksensä mukaan sosiaalipsykologia oli tavallaan taidetta. Koe oli hänelle keino, jonka avulla hän saattoi sosiaalisessa elämässä piilevät voimat näkyviksi - ja näitä voimia ei tavallinen ihminen tavallisella kameralla olisikaan voinut kuvata! On ilmeistä, että tottelevaisuuskokeiden inhorealistinen ihmiskuva ei miellytä katsojaa, mutta sen katseleminen on yhä terveellistä.

 

© Marja Ahokas

 

|Etusivu| |Allport| |Bandura| |Darwin| |Festinger| |Freud| |Fromm| |Goffman| |Kaila| |Milgram| |Tajfel|