Gordon W. Allport (1954): The Nature of Prejudice

”Ennakkoluuloisuus on vastenmielisyyttä, joka perustuu virheelliseen ja joustamattomaan yleistykseen. Ennakkoluuloa voi tuntea tai ilmaista, ja se voi kohdistua kokonaiseen ihmisryhmään tai tähän ryhmään kuuluvaan yksilöön”.

 

Gordon Willard Allport (1897-1967) syntyi Indianan Montezumassa kuopukseksi lääkäriperheeseen, jossa oli kolme komeaa isoveljeä kiusoittelemassa ujoa lukutoukkaa. Veljistä Floyd tuli myös tunnetuksi psykologina, 1920-luvulla nimenomaan behavioristisena sosiaalipsykologina, mutta veljesten lähestymistapa tieteeseen oli hyvin erilainen. Kun Floyd on jäänyt historiaan käsitteen sosiaalinen fasilitaatio (helpontuminen) kehittäjänä, Gordon tunnetaan parhaiten koko sosiaalipsykologian historian kattavasta käsikirja-artikkelistaan. Nuori Gordon etsi vaikutteita monilta tahoilta, ja  kerrotaan hänen 22-vuotiaana tehneen toivioretken Freudin luokse Wieniin. Mestarin tapaaminen jäi kuitenkin pettymykseksi; nyökättyään Freud vaikeni, kunnes Allport rohkaistui kertomaan tulomatkalla tapaamistaan pikkupojasta ja vanhasta miehestä. Freudilta liikeni vain kysymys: "Muistuttiko hän isäänne?"

Allport oivalsi, millaisia osatotuuksia psykologian paradigmat olivat; kun behaviorismi tyytyi havainnoimaan pintaa, psykoanalyysi kaiveli liiankin syvältä. Laaja-alaisuus on erityisen ominaista Gordon W. Allportille, joka suoritti Harvardissa perustutkinnon kansantaloustieteessä ja filosofiassa ja kolme vuotta myöhemmin 1922 tohtorintutkinnon psykologiassa. Istanbulissa 1920 viettämänsä välivuoden aikana hän opetti turkkilaisille oppilailleen englannin kieltä ja sosiologiaa sekä vietti yhteensä kaksi vuotta eurooppalaisissa yliopistoissa (Berliinissä, Hampurissa ja Cambridgessa) ennen paluutaan Harvardiin opettamaan. Kiinnostus ulkomaita ja kansainvälisyyttä kohtaan sekä harvinainen perehtyneisyys saksalaiseen psykologiaan leimaavat Allportin koko tuotantoa.

Harvardissa Allport kiinnitettiin kahdeksi vuodeksi sosiaalietiikan laitoksen opettajaksi. Sosiaalisten ja eettisten ongelmien työstäminen jatkui hänen kaikessa toiminnassaan, ensin psykologian apulaisprofessorina Dartmouthissa ja sitten Harvardin professorina eläkeikään asti, mutta eniten ja vaikuttavimmin kuitenkin hänen tieteellisissä teoksissaan. Tieteellisenä kirjoittajana Allport käytti suorempaa tyyliä kuin useimmat muut. Kun kollegoiden keskuudessa oli vakiintunut tapa kirjoittaa kritiikinkestävää, varovaista "yhtäältä-toisaalta"-tekstiä, Allport yllätti lukijansa silmiinpistävällä provokatiivisuudellaan. Vaikka tällainen rohkeus herättikin runsaasti arvostelua, oli pian myönnettävä, että Allportin esille nostamat ongelmat olivat niin keskeisiä, etteivät muutkaan psykologit voineet niistä vaieta.

Vastoin eurooppalaisen kokeellisen tutkimuksen perinnettä Yhdysvaltain sosiaalista ja tieteellistä ilmastoa leimasi 1920-luvulla näkemys siitä, että sosiaalipsykologia oli "tiedettä yksilöstä" (Floyd Allport 1924). Rajoittumisen seurauksena tieteenala etääntyi sosiaalisista ongelmista ja tutkimus eristyi sosiaalisesta kontekstista. Vasta taloudellisten ja poliittisten kriisien aikana, 1930-luvun talouslaman ja toisen maailmansodan puristuksessa sosiaalisten ongelmien pakottavuus hätkähdytti jopa puhdasoppisia tutkijoita laboratorioissaan.

Gordon W. Allport oli aktiivisesti mukana, kun Harvardiin perustettiin tieteidenvälinen sosiaalisten suhteiden laitos, jonka tavoitteena oli lähentää psykologian, sosiologian ja antropologian tutkimusta keskenään. Motivaatioon ja ego-käsitteistöön Allport liitti antropologian, ihmisen geneettisten ja rakenteellisten edellytystekijöiden huomioimisen. Ihmisen käyttäytymisen monimuotoisuus ja ainutlaatuisuus askarruttivat Allportia jatkuvasti, etenkin kun inhimillinen toiminta kaikesta huolimatta vaikuttaa selkeältä ja yhtenäiseltä. Käyttäytymisen yhtenäisyys ja sitä ohjaavien tietoisten motiivien ylivalta sai hänet hahmottelemaan uudenlaista persoonallisuusteoriaa, joka painottaisi nykyisyyttä eikä henkilöhistoriaa. "Funktionaalisen autonomian" käsite vapauttaisi persoonallisuuden tutkimuksen historian painolastista.

Allport tuli tunnetuksi persoonallisuusteoreetikkona, ja hänen teoriansa on sanottu yhdistävän hahmoteorian ideaa yksilön ainutkertaisuudesta William Jamesin humanismin kiinnostukseen minän olemuksesta, joka loppujen lopuksi on jäävä tutkimusmenetelmien tavoittamattomiin. Minä, proprium, koostuu siitä, minkä yksilö kokee olennaiseksi, lämpimäksi ja keskeiseksi. Teoksen Personality: A Psychological Interpretation ilmestyessä 1937 ei tieteellisen persoonallisuusteorian mahdollisuuteen juuri uskottu, mutta Allport saavutti heti menestystä. Hänen mukaansa ainutkertaisen yksilön persoonallisuuden perusyksikkönä ovat "dynaamiset piirteet", ja oikea tutkimusmenetelmä on idiografinen (yhteen tapaukseen keskittyvä). Nomoteettista (usean tapauksen pohjalta lakeja laativaa) tutkimusta Allport ei silti hylännyt, vaan katsoi molempien lähestymistapojen yhdessä laajentavan psykologian alaa; Allportin laatimat tunnetut persoonallisuustestit ovat yhä käytössä.
Persoonallisuus-teos vaikutti tieteenalan laajenemisen lisäksi myös akateemisen psykologian eheytymiseen seuraavina vuosikymmeninä. Allport toimi Journal of Abnormal and Social Psychology-aikakauslehden toimittajana kaksitoista vuotta ja julkaisi noin kolmenkymmenen vuoden ajan teoksia psykologian ja sosiaalipsykologian alalta, aiheinaan arvojen tutkimus, huhututkimus, radion psykologia, uskonnollisuuden analyysi jne. Hänen osakseen tuli useita huomattavia tehtäviä ja kunnianosoituksia, mutta luonteeltaan hänen kerrotaan olleen aina mielen avoimuutta arvostava, tieteensä edustajana selväsanainen ja suorasukainen, mutta ihmisenä nöyrä, ujo ja vaatimaton.

The Nature of Prejudice ilmestyi vuonna 1954, ja tässä teoksessa Allport ottaa kantaa Adornon ym. natsismin edellytyksiä käsitelleeseen teokseen (The Authoritarian Personality 1950). Allport referoi omassa teoksessaan autoritaarisen persoonallisuuden psykodynamiikkaa painottaen laajasti myös muita lähestymistapoja ennakkoluuloisuuden tutkimukseen. Historiallinen ja sosiokulttuurinen konteksti, ryhmänormien vaikutus, oppimisteoriaan perustuva sosialisaatio, kognitiivinen kategoriointi ja välitön vuorovaikutus ennakkoluulon kohteen kanssa ovat Allportin mukaan kaikki huomionarvoisia tekijöitä, jos syvään juurtunut ennakkoluulo halutaan perusteellisesti selvittää. Fenomenologisessa eli vuorovaikutuskontekstissa ollaan lähinnä kohdetta, mutta paljastuuko ennakkoluulon mahdollinen "totuuden siemen" eli kohteeseen sisältyvä "ansaittu maine" vielä tässäkään?

Toisiin e tnisiin ryhmiin kohdistuva ennakkoluuloisuus korostuu ja ottaa tulta yhteiskunnassa, kun taloudellinen tilanne kiristyy. Muukalaisten nähdään kilpailevan kantaväestön kanssa niukkenevista resursseista kuten työpaikoista ja sosiaaliturvasta. Sosiaalinen nousu yhteiskunnassa on periaatteessa mahdollista: muutamilla menee koko ajan hyvin, mutta suuri enemmistö voi huonosti. Mistä löytyy syntipukki? Isiemme rakentamaan maahan virtaa muualta työn ja turvapaikan hakijoita, "kauimmaisia", samalla kun joudumme tinkimään omasta ja omaa vertamme olevien "aitojen lähimmäistemme" hyvinvoinnista. Tällainen retoriikka on iskulauseiden muuttuessakin yhä keskuudessamme, erityisesti laman aikana.

Etnosentrismi on ’omaryhmäisyyttä’, koska ilmiö voidaan ulottaa koskemaan muitakin kuin etnisiä ryhmiä. Allport puhuu sukupuolesta sisäryhmänä, ja ammatti, ikä, uskonto, poliittinen kanta sekä "rotu" ovat myös tyypillisiä esimerkkejä ennakkoluuloja ja stereotypioita luovista jakoperusteista. Vaikka Allportin teoksessa kuvataankin USA:n mustaan väestöön kohdistuvaa ennakkoluuloisuutta, on suomalais-amerikkalainen sosiaalipsykologi Kay Deaux soveltanut samaa kaukoputkianalyysia (ks. Kuvio 1) myös naisiin kohdistuviin ennakkoluuloihin. Sisäryhmä-ulkoryhmä-erottelu on ihmiselle ominaista, ja Allport pohtii ryhmäsamastumisen laajuuden vaihtelua - nurkkapatriootista maailmankansalaiseen - sekä sitä, onko erottelua edes olemassa sille, joka samastuu koko ihmiskuntaan (ks. Kuvio 2). "Rotu"-käsitteen keinotekoisuus tulee selvästi esille, kun esim. Yhdysvaltain mustan väestön mustuutta arvioidaan tunnistettavuuden avulla. Fyysinen erottuminen muusta väestöstä on toki merkityksellistä, koska ihmismieli liittää automaattisesti ulkoiseen erottuvuuteen (visibility) myös monia muita ominaisuuksia.

Kuvio 1: Ennakkoluulotutkimuksen vaihtoehdot (Allport 1954)

Kuvio 2: Sisäryhmien vaikutus vähenee yleensä siirryttäessä keskipisteestä ulkokehälle. Nimeä Allportin alkuperäisen kuvion viereen näkemyksesi omista kehistäsi.

Ennakkoluulot tyydyttävät psykologisia tarpeita. Arvojen ilmaisemisen tarve on ehkä keskeisin, sillä arvot ovat minän rakenteen ytimessä. (Pian Allportin jälkeen asenteiden funktiot kiteytettiin neljään: välineellinen, egoa pönkittävä, arvoja ilmaiseva ja tiedollinen). Ihmisen luontainen egoismi ja statuksen tavoittelu saa useimmat kannattamaan vallitsevia yhteiskuntarakenteita. Vaikka tasa-arvoa lisääviä arvoja olisi tarjolla, on niiden kannattaminen Allportin mukaan vaikeampaa. Kognitiivinen "aidan paikkaaminen" osoittaa ennakkoluulon funktionaalisuutta: ihminen turvautuu herkästi puolustusmekanismeihin kun uusi tieto uhkaa kielteistä ulkoryhmästereotypiaa tai vastaavaa tunnetta. Käyttöön tulevat hetkessä torjunta, kieltäminen, havainnon vääristyminen, järkeistäminen, eriyttäminen ja jopa hyökkäykset informaatiolähdettä vastaan.

Persoonallisuusteoreetikkona Allport puhuu syrjintää kokevan "uhrin" reaktioista. Ulospäin aggressionsa kääntävää uhria taas luonnehtivat eri piirteet kuin itseään syyllistävää tyyppiä. Kognitiivisiin tekijöihin liittyy myös kieli: haukkumasanoista tulee yleistyessään uhria "viipaleiksi viiltäviä veitsiä". Ryhmät käyttävät yhteistä kieltä, slangista ammattiterminologiaan, ja ryhmänormiteoria saa Allportilta erityistä kannatusta. Onhan luonnollista uskoa samalla tavoin kuin muut meikäläiset, ennakkoluuloja epäilemättä.

Kontaktihypoteesi on ehkä teoksen tunnetuin ja rakentavin yksittäinen ajatus: jos ja kun ennakkoluuloisuus perustuu tiedon puutteeseen ja uuden tiedon vastustamiseen, tulisi omakohtaisen kokemuksen kohderyhmästä edistää asenteen muuttumista. Ehtoina on Allportin mukaan kuitenkin ryhmien välisen kontaktin riittävän pitkä kesto, sen toteutuminen statukseltaan samantasoisten henkilöiden välillä sekä lainsäädännön samanaikainen tuki kontaktijärjestelylle (esim. kaikille yhteiselle koulutukselle). Allport uskoo lujasti ryhmien välisen kontaktin ennakkoluuloja vähentävään vaikutukseen toisin kuin hänen kontaktihypoteesinsä myöhemmät arvioijat, jotka ovat liittäneet siihen lisävarauksia.

Allport ei varsinaisesti käsittele nykyajan rasismin tyypillistä ilmentymää: puheissa kannatetaan tasa-arvoihanteita, mutta käytännössä vastustetaan etnisten suhteiden muutoksia ja niihin tähtääviä uudistuksia. "Symbolinen rasismi" tunnetaan myös nimillä uusrasismi, inhorasismi ja hienovarainen ennakkoluuloisuus. Ennakkoluuloisen ihmisen käyttäytymisen samoin kuin ennakkoluulon uhrin reaktioiden kuvaus lähestyvät viimemainittua (sillä ”hienovarainen” välttely esitetään ennakkoluuloisuuden lievimpänä muotona).

Syynä siihen, että Allport ei teoreetikkona saavuttanut ansaitsemaansa asemaa sosiaalipsykologiassa, pidetään hänen uskollisuuttaan persoonallisuuden piirreteorialle. Vahvistuva situationistinen ajattelu vastusti piirrepsykologiaa, ja vaikka Allport päätyi paljossa samoihin päätelmiin kuin ystävänsä Lewin, erotti tämä näitä sukulaissieluja selvästi. Allportin persoonallisuusteoreettinen käsittelytapa jatkuu teoksen loppupuolella. Ennakkoluuloisen persoonallisuuden vastakohtana hän hahmottelee myös suvaitsevaista persoonallisuutta, jonka jälkeenpäin on sanottu (varmasti tekijän tiedostamatta) kuvaavan pitkälti Allportin omaa persoonaa: avoimuus, itsetuntemus, huumorintaju, laajakatseisuus ja valmius kyseenalaistaa totuuksia.

 

© Marja Ahokas

 

|Etusivu| |Allport| |Bandura| |Darwin| |Festinger| |Freud| |Fromm| |Goffman| |Kaila| |Milgram| |Tajfel|