Kuten useimmissa ihmistieteissä valtiotieteidenkin (esim. sosiologia, taloustiede, yhteiskuntahistoria ja valtio-oppi) piirissä tutkimuskohteiden ja niitä koskevien aineistojen luonteesta käydään jatkuvaa väittelyä. Usein akateeminenkin keskustelu kiihtyy, kun tullaan lähelle ihmisen perustavia puolia, keskustelua ihmisyksilön psyykkeestä, rakkaudesta ja vihasta, vallankäytöstä ja politiikasta. Puhutellaan asioita, jotka ovat olemassa ja heijastuvat dramaattisesti ihmisen elämäntoiveissa, menossa ja raadollisessa puolessa. Mutta harvoin kukaan tutkija väittää lopullisesti tai tyhjentävästi ilmaisseensa tutkimuskohteensa olemisen tai muodostumisen tavan.
Rakkaus ja viha, oikeudentunto, vallankäyttö ja politiikka ovat silti olemassa, vaikka niitä onkin hankala määritellä. Kokemuksemme ja ilmaisumme, taiteilijoiden luovat näkemykset tai tutkijoiden analyysit voivat tavoittaa ja pelkistää ne vain jossakin kontekstissa (jollain hetkellä - jossakin suhteessa - jotakin taustaa vasten). Vain yksinkertaistettu luonnontieteellinen (naturalistis-positivistinen) tutkimus voi lähinnä luonnonilmiöitä tutkiessaan väittää ideansa perustuvan kaikkien tutkijoiden yhteisymmärrykseen, helposti omaksuttavaan ja toistettavaan kaavaan: esimerkiksi voimme aika helposti sopia painovoiman (kaavan) mukaisista ilmiöistä ja niiden mittaamisesta, esimerkiksi omenan putoamisesta puusta ja sen vaatiman ajan mittaamisesta (painovoiman kaavalla ja siihen sijoitettvila vakioilla). Tähän liittyy ihmistieteiden ja politikan tutkimuksen pirullisuus (edes tutkimuskohteesta ja sen määrittelystä ei olla yhtä mieltä) ja kiehtovuus (tutkimme elämän klassisia ja jatkuvasti askarruttavia perusongelmia).
Sitä paitsi, mitä lähemmäs maailman järjestystä ja arvoja koskevaa eripuraa ja ristiriitoja me tulemme, sitä vaikeampi meidän on päästä yhteisymmärrykseen 'politiikasta' tai 'vallasta'. Erityisesti politiikan käytännön kentillä ja akateemisen maailman käytännöllisessä filosofiassa sekä valtaa pohtivassa sosiologiassa ja valtio-opissa käsitellään kiistanalaisia ja ristiriitaisia asioita. Asioiden, ongelmien ja (yhteiskunnallisten)suhteiden määrittelyvaikeus ja kamppailu tästä näyttää liittyvän itse näihin puhetapoihin ja oppialoihin. Valta- ja poliittiset suhteet ihmisten, ryhmien ja puolueiden ja kansallisvaltioiden välillä näyttävät olevan epäsymmetrisiä (osapuolilla erilaiset kyvyt, resurssit ja valta-asemat) ja kamppailun- ja pelinalaisia. Kiistely ja yhteisymmärryksen puute asioista näyttää liittyvän itse politiikan ilmiöön ja (demokraattisen, hyväksyttyjä perusteita etsivän) vallankäytön ytimeen. (Palonen 1993A, 7-29.)
Tämä keskustelu liittyy omaksumaamme valtiokäsitykseen: onko se monistinen ja ehdoton vai onko sen yhtenäisyys riippuvainen (kansalais)yhteiskunnan ristiriidoista ja monista muista muista toimijoista sekä kansainvälisistä odotuksista.( Berndtson 1996, mm. 44-48 ja 201-212.)
Politiikka perustuu harvoin vain reiluun peliin. Onni, taidot ja pelimerkkien (valta, raha) epätasainen jakautuminen kuuluvat kamppailun kuvaan.
Politiikan tarkkailijan ja tutkijan onkin oltava varovainen, ettei hahmota ihmisten välisten suhteiden, yhteiskunnan tai kansainvälisen yhteisön ongelmia harmittomalla, lapsellisella tai ristiriidattomalla tavalla. Monet muut tieteenalat voivat pelkistää asioita yksikäsitteisiksi tai tarkastella eheitä systeemejä tai prosesseja.
Nuorisotutkimusverkoston sivuilta löytyy kiintoisa tekstikokonaisuus, missä esittäytyvät eri tieteenalojen tavat jäsentää nuoruutta. 
"Minun nuorisoni"
Poliittinen järjestelmä eroaa monin tavoin sosiaalisista, ekologisista tai taloudellisista systeemeistä. Esimerkiksi Robert Dahl on kiteyttänyt poliittisen järjestelmän tunnusmerkit kahdeksaan seikkaan, joissa nousee esiin politiikan epäreilut asemat, resurssit ja valtakamppailu.
| Poliittinen järjestelmä Dahlin mukaan |
Monesti poliittisten suhteiden ja ideologioiden palauttaminen ja samastaminen muihin yksikäsitteisiin ja harmonisiin elämänilmiöihin tavallaan riisuu politiikan politiikasta.
Esimerkiksi politiikan näkeminen "yhteisten asioiden hoitamisena" (koulukirjaesimerkki) yksinkertaistaa aika konservatiivisella tavalla monien valtakamppailujen hahmottamista. Usein myös vahvan idealistiset ajatukset politiikasta saattavat olla vaarallisen epärealistisia ja johtaa entistä isompiin ongelmiin; esimerkiksi rauhanpolitiikan projektit (rauhan puolustaminen merkitsee monille aseisiin tarttumista) ja reaalisosialismin kokemukset (sosialismin retoriikka lupasi vapautta työväenluokalle, mutta loi giljotiinien järjestelmän).(Brown 1997, 11-18.)
Samalla tavoin politiikan projektin mieltäminen kypsien keski-ikäisten tai vanhempien miesten ammatti- ja valtiotaitona tai minä tahansa kommunikaationa tai face-to-face -sopimisprosessina ei tee oikeutta poliittisen ilmiön erityislaadulle ja vallan oikeutusta (legitimiteettiä) hakeville kysymyksille. Se voi myös johtaa siihen, että harmittomilla määrittelyillä kadotetaan pohdittavien ilmiöiden erityinen poliittisuus tai vallankäyttö.
| Erilaisia näkemyksiä politiikasta |
