Arkkitehdit kaupunkisuunnittelijoina vuosisadan vaihteessa

Eteläisen kaupunginniemen ja Katajanokan rakennuttua tuli seuraavaksi laajennussuunnaksi pohjoinen. Asutusta oli alkanut jo aikaisemmin muodostua sekä Töölööseen että Pitkänsillan pohjoispuolelle Kallioon ja Sörnäisiin. Alueille syntyivät uudet kaupunginosat, joille ensimmäisenä laaditut säännölliset suunnitelmat noudattivat ruutukaavamallin mukaisia eleettömiä järjestelyperiaatteita. Kallion "linjat" vedettiin suoraviivaisesti maastomuodoista piittaamatta läpi kumpuilevan maiseman. Tontit vuokrattiin ja rakennettiin vaatimatonta työväenasumista silmälläpitäen. Teollisuuden jo varhain alkaneesta keskittymisestä johtuen kaupunginosasta muodostui sosiaalisesti homogeeninen työväen asuinalue.

Kaupunkisuunnittelun persoonatonta rationalismia kritisoiden arkkitehdit pyrkivät valloittamaan takaisin alalla menettämiään asemia. Erityisesti tämä näkyi Töölön suunnittelussa, jossa vuosisadan vaihteessa arkkitehti Lars Sonckin aloitteesta kiinnitettiin huomiota alueen tilalliseen elävyyteen ja harmonisesti vaihteleviin katunäkymiin. Esikuvana pidettiin keskiaikaisen kaupunkikuvan vaihtelevuutta. Vuonna 1898 järjestetyn asemakaavakilpailun voittajat Lars Sonck ja Gustaf Nyström antoivat Etu-Töölön kaupunginosalle kevyen "sitteläisen" leiman.

Helsinki sai vuonna 1907 kaupunkisuunnittelun kysymyksiä ratkaisemaan erillisen asemakaavatoimikunnan johtajanaan arkkitehti Gustaf Nyström. Toimikunta tuotti joukon kaavoja kaupungin pohjoisosaan; Vallilan, Kumpulan, Käpylän, Arabian, Meilahden, Reijolan ja Pasilan alueille. Asemakaavatoimikunta lopetettiin vuonna 1911 ja sen työtä vei eteenpäin kaupungin asemakaava-arkkitehti Bertel Jung. Jung ryhtyi kunnianhimoisesti valmistelemaan uutta, koko kaupunkialueen kattavaa kaupunkisuunnitelmaa, jonka kokoava aihe oli kaupungin keskuspuiston muodostaminen. (Kuva 8: Helsingin asemakaava 1905)