Yhteiskunnallisten ryhmien, etnisten (kieli ja rotu) kulttuurien, luokkien ja alueiden etuja ja arvoja artikuloivia (kanavoivia) ja aggregoivia (yhteen kerääviä, ohjelmoivia) ryhmätasoisia liikkeitä, etujärjestöjä ja puolueita sekä ideologioita voidaan nimittää myös poliittisiksi, kollektiivisiksi toimijoiksi. Jansson (1990, 44-57 ja 198-201) puhuu Almondin hengessä juuri näistä poliittisista voimista ja niiden funktioista. (Berndtson 1996, 155-165.)
Janssonkin korostaa epävirallisten toimijoiden eli poliittisten toimijoiden (ransk. forces politiques) aktiivisuutta, vaikka katsookin viranomaisten usein antavan yhteiskunnallisille kiistoille (juridisesti sitovat ja valtion pakkovallan tuen saavat) sitovat ratkaisunsa. Poliittisia voimia hän luonnehtii kolmen (1-3) kategorian kautta:
(1) Poliittiset puolueet. (Weberin määrittelyyn palataan tässä verkkokursissa myöhemmin)
(2) Painostusryhmät. (Tällainen voi olla "organisoitunut tai organisoimaton, pysyvä tai tilapäinen ryhmä, joka pyrkii vaikuttamaan viranomaisten päätöksiin, mutta joka silti ei puolueiden tavoin pyri samaan haltuunsa valtiovallan julkisia virka-asemia miehittämällä", Jansson., 49). Toiminta on siis sporadisempaa (tilapäisempää) ja epäsuorempaa kuin puolueilla.
(3) Joukkotiedotusvälineet. Jansson korostaa, että tiedotusvälineitä pidetään teknisinä ja persoonattomina välineinä, vaikka tulisi kiinnittää huomiota niiden omistussuhteisiin. Oma lukunsa ovat valtion valvomat mediat.
| Millaisia painostusryhmät voivat olla? |