Uuden ylioppilastalon arkkitehtuuri

Mannerheimintien puoleiseen julkisivuun sijoittuivat voimakkaat nurkka-aiheet, jotka rajasivat välilleen pohjakerroksen kannatteleman pilasteririvistön. Katurakennuksesta toteutui ensin vain pohjakerros, ja sen yläpuolinen osa rakennettiin alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti vuosina 1919-25. Ylioppilasaukion puoleinen julkisivu huipentui pelkistettyyn klassiseen frontoniaiheeseen. Koristeetonta päätykolmiota kannattivat kaarevaa erkkeriä myötäilleet luonnonkiviset pilasterit, joiden välin täyttivät suuret lasipinnat. Pylväiden juurelle sijoitettiin Lindgrenin ideoima ja taiteilija Johannes Haapasalon toteuttama vuolukivinen neljän eri luonteenpiirteen veistosryhmä. Allegoriset vertauskuvat viittaavat modernisoituvaan ihmiskuvaan.

Kahden fasadiosan liittymäkohdassa on itsenäinen torniaihe. Se muodostaa joustavan nivelen kulmaan, joka kortteliruudukon vaihtuvasta suuntauksesta johtuen on tylppä. Klassista empirehahmoa muistuttava tornipääte toi uuden elementin kaupunkisiluettiin kirkontornien, paloaseman ja Kansallismuseon tornien joukkoon. Vastapäisen Hufvudstadsbladetin talon tornipäätteen kanssa se muodosti yhteisen porttiaiheen (Kuva 7) Mannerheimintielle. Erityisen hienostuneeksi kaupunkitila muodostui Erottajan suunnalta (Kuva 8) tarkasteltuna. Osakuntatalon fasadi oli rakenteellisesti identtinen vuonna 1897 valmistuneen Argoksen talon kanssa. Siinä Esplanadin ja Mannerheimintien välinen kulma on ratkaistu ranskalaisen renessanssityylin mukaisella massiivisella nurkkatornilla ja päätykolmiolla. Näitä aiheita Lindgren toisti omassa suunnitelmassaan, joka jatkoi historiallisen kaupunkiympäristön rakentumista uusien geometrisoivien wieniläisvaikutteiden puvussa. Rakennustypologisten ratkaisujen myötä rakennus liittyi harmoniseksi lenkiksi yksilöllisesti kasvaneeseen kaupunkikuvaan.