Dekoraation sanoma

Kaupunkitilassa ilmeikkäästi havaittavan veistoskoristelun toteutti vuolukivestä taiteilija Hilda Flodin (1877-1958). Rakennuksen pääsisäänkäyntiä vartioivat neljä ilkikurista veistoshahmoa (Kuvat 15 ja 16). Irvistelevät, demoniset hahmot liittyvät nekin romaanisen kirkkoarkkitehtuurin perinteeseen, jossa seinistä esiin nousevat ihmiskasvot varoittivat kirkkokansaa kavalan maailman vaaroista ja suojelivat rakennusta pahoilta hengiltä. Barokkiaiheisiin viitanneet ihmishahmoiset veistoskoristeet olivat suosittuja myös helsinkiläisen uusrenessanssin parissa. Atlantteja (Kuva 17 ja 18) ja karyatidejä käytettiin rakennusdekoraatiossa, esimerkiksi vastapäisessä Centralin talossa. Flodinin veistoshahmojen voi tulkita kommentoineen ironisesti tätä edellisen taiteilijapolven ihailemaa klassisen etäistä juhlavuutta. Uuden tyylin hahmot olivat täynnä nuorekasta elämäntunnetta ja huumoria.

Flodinin veistokset kertovat ajankohdan symbolistisen taidesuunnan aatesisällöstä. Sisäänkäynnin vasemmanpuoleisen kasvoparin ilmeistä purkautuvat avoimella ja pidäkkeettömällä tavalla ilon ja surun tunteen. Oikeanpuoleisissa hahmoissa samat tunteet on koettu harkiten, sisäisenä huvittuneisuutena ja mietteliäänä melankoliana. Ulkoisen ja sisäisen tunteen kuvaus kertoi maailman kaksoisluonteesta; luonnon ja kulttuurin, estottomasti vapautuneen ja itsestään tietoisen tunteen välisestä suhteesta. Kulttuuri on muokannut toisen hahmoparin hiuksista joonialaisen kapiteelin voluutit.

Hahmot kannattelevat päällään pylväsparia, joka lähemmin tarkasteltuna onkin pari suomalaisia mäntyjä. Rungot kohoavat suorina ja tukevina kannattaen kapiteelinaan havulatvusta ja sinne piiloutuneita karhuja. Näiden päällä lepää kaksi kookkaampaa, soihtua pitelevää karhua. Liekkiä kannatteleva karhu oli palovakuutusyhtiö Pohjolan liiketunnus, joten portaali (Kuva 19) toimi myös hienostuneena reklaamina. Karhujen takana on vielä kaksi sirompaa mäntyä, jotka kannattelevat havuista sidottua köynnöstä. Klassinen dekoraatio on korvattu suomalaiseen luontoon viittaavilla aiheilla.

Flodinin koristelu on tulkittu aiheeltaan kalevalaiseksi. Irvistelevät portinvartijat saattoivat olla viittauksia synkeään ja salaperäiseen Pohjolaan, hahmot voisivat olla esimerkiksi Louhi-akan kaksi poikaa, Rujo ja Rampa. On kuitenkin todennäköistä etteivät Flodinin veistokset sisältäneet yrityskuvan lisäksi mitään erityisempää kuvaohjelmaa. Nuorekas veistoskoristelu ei ollut allegorista vaan runollisesti vapaan lyyristä. Arkkitehti Gustaf Strengell määrittelikin Pohjolan talon arkkitehtuurin "som en dikt i sten". Männynkävyt ja oravat (Kuva 20) riittivät yhdistämään koristelun suomalaisuusliikkeeseen. Ja koska myös eurooppalainen jugendarkkitehtuuri käytti koristeissaan orgaanisia luonnonaiheita, oli Pohjolan talon dekoraatio yhtä aikaa sekä kansallista että modernia. Kansallisromanttisen arkkitehtuurin runollisia ryöpsähdyksiä ryhdyttiin pian pitämään "liian" subjektiivisena ja tyyli sai moitteita epäajanmukaisesta romantiikasta. Luonnonkiven käyttöön liittyi uudestaan klassisia piirteitä, ja se pysyi pitkään monumentaalisen, kansallisväritteisen arkkitehtuurin rakennusaineena.

Linkit:
Hilda Flodin, Vakuutusyhtiö Pohjola