Kollektiivisissa toimijoissa saavat enemmän tai vähemmän sekalaiset ja irralliset kansalaisten tunnot ja mielipiteet omat hahmonsa, jotkut puhuvat myös muotoilevista 'liiveistä'. Tätä kautta kamppailu "yhteisistä eduista" tai "kansallisesta" linjasta on jännitteisempää, vaihtoehtojen varassa tapahtuvaa - mutta samalla vähemmän anarkistista ja sattumanvaraista.
Nämä ryhmätasoiset toimijat sijoittuvat modernissa poliittisessa järjestelmässä (kansalais)yhteiskunnan ja valtion väliin: ne ikäänkuin välittävät kansalaisten ajatuksia valtion instituutioiden suuntaan ja toisaalta punnitsevat julkisia vaihtoehtoja ja päätöksiä ja tulkitsevat/legitimoivat niitä kansalaisten suuntaan. Niiden ei aina tarvitse olla virallisia puolueita tai yhdistyksiä (Kokoomus rp. tai Sadankomitea ry.), vaan ne voivat olla myös epävirallisia ja vain-jonkun-ajan-vaikuttavia joukkoliikkeitä (Koijärviliike) tai mediailmiöitä (Leningrad Cowboys Puna-Armeijan kuoron ja rockin valovoimaisena yhdistäjänä kylmän sodan jälkeisessä 'post'-maailmassa). Tällaiset kollektiivit (kansanliikkeet, etujärjestöideat ja puolueiodeologiat) ovat näytelleet tärkeää ja dramaattista osaa suomalaisen poliittisen järjestelmän mobilisoitumisessa - vallankin 1970-luvulle saakka.
Voidaan väittää, että juuri niiden varassa suomalaiset sosiaaliset ristiriidat saivat tulkintansa, niiden ratkaisuista kamppailtiin ja ne saivat omintakeiset ratkaisunsa. Samalla julkinen valta on ottanut vastuulleen useita yhteisöjen ja kollektiivien aiemmin järjestämiä yhteiskunnallisia tehtäviä ja haasteita (esim. järjestys, valistus, itsekuri, eettinen koettelu, harrastukset, sosiaaliset ja hyvinvointipalvelut). Sanotaankin leikillisesti, että aiemmin perheen sosiaalisia ongelmia hoitamassa oli naapuri tai sukulainen. Nyttemmin nämä ovat kadonneet tai menettäneet merkitystään ja tilalla ovat "korttelipoliisi ja sosiaalitantta" - siis viralliset, institutionaaliset toimijat.
Toisella tasolla ilmaisten, suomalaiset eivät enää opettele maailmaansa keskustan tupailloissa tai työväenliikkeen opintokerhoissa, vaan yhteisissä kirjastoissa, päiväkodeissa ja peruskouluissa. Hyvinvointivaltio ja sen avustusjärjestelmät (mm. puolue- ja sivistysjärjestötuet) ovat muuttaneet kansalaisjärjestöjen toimintatilaa dramaattisesti.
| Hyvinvointipalvelut - politiikan loppu? |