Politiikan, vallan, hallinnon ja valtion tutkimus on aina myös käytännöllistä, praktista toimintaa. Se ei voi matematiikan tai luonnontieteen tapaan edes teeskennellä helppoa puolueettomuutta maailman asioiden ja arvovalintojen edessä. Valtio-opin tutkimusongelmat nousevat käytännöstä. Esimerkiksi koko yleinen valtio-oppi (modernissa mielessä) perustettiin Helsingin yliopistoon erittelemään muuttuvia poliittisten voimien suhteita ja kasvattamaan alan virkamiehiä. Tieteenalan tuloksia - jos ne ovat ymmärrettäviä ja relevantteja - voidaan aina käyttää hyväksi käytännön politiikassa. Esimerkiksi puoluesihteerit voivat lukea pirun tarkkaan sen, mikä koskee nuorten arvoja ja vaalipassiivisuutta sekä hyödyntää nämä tietonsa. Tai, kuuman ja kylmän sodan aikana tutkijoiden johtopäätöksillä, voimasuhdearvioilla tai optioilla saattaa olla merkityksensä johtajien erilaisina harkintaperusteluina (Brown 1997, 244-47, jossa Brown kunnioittaa tieteenalaa kansainvälisten suhteiden perustavimpana itseymmärryksen luojana).
Ei olekaan olemassa helppoja ratkaisuja tutkimuksen arvovapautta koskeviin ratkaisuihin: esimerkiksi vallanjako, kansalliset edut, sukupuolikysymykset tai ekologinen etiikka tuottavat päänvaivaa valtio-oppineillekin.
| Tutkijan pitäisi tiedostaa etukysymykset |
Berndtson (1996, 93 -105) on korostanut politiikan tutkimuksen neljää ominaisuutta, jotka identifioivat tieteenalaa sekä suhteessa arkipuheeseen että muihin yhteiskuntatieteisiin: Käsitteellisyys-teoreettisuus-empiirisyys-käytännöllisyys.