Etukysymykset pitäisi tiedostaa, ettei tutkija ota mitään näkökulmaa annettuna, esimerkiksi miehistä kieltä ja silmää tai kansallista etua ja perinnettä. Tutkijoiden onkin tarkan eksplisiittisellä (julkisella ja seurattavissa olevalla) tavalla perusteltava ja argumentoitava näkökulmansa (traditionsa tai politiikka-käsityksensä), aineistonsa (kokemusperäiset ja empiiriset havainnot tai muut tulkintaperustat) ja menetelmänsä (tapa tehdä johtopäätöksiä). Tässä tutkijat eivät voi välttää arvottavia ja rajattuja näkökulmia; ne on reilusti tunnustettava ja kirjoitettava esiin.
Arvovapaus on yhtä vaikea valinta kuin määritellä tutkittavan asian kannalta relevantti aineisto ja ongelma (esimerkiksi ristiriita tai väittely).Tutkijan omat arvot tai etäisyys kohteeseen ei ole sama asia kun arvo-ongelma ja ristiriidat itse kohteessa - joihin tutkijan ei pidä sekaantua tai joita hän ei voi väheksyä tai neutralisoida tekemättä väkivaltaa kohteelleen. Esimerkiksi Max Weber jäsentää politiikan juuri kiistanalaisina politiikan hyväksyttävyyttä (legitimiteettiä) koskevina arvo-ongelmina ja puhuu joskus siitä, kuinka tutkijan pitää 'satunnaistaa' oma näkökulmansa tällaiseen ilmiöön. Rauhantutkija voi analysoida kompromissi-konsensuksen ehtoja tai edellytyksiä luopua väkivallasta. Realisti taas voi raadollisella tavalla osoittaa rauhanneuvotteluiden näennäisyyden ja taustalla olevan valtataistelun ja voimatasapainon ratkaisevan merkityksen. Tutkijan kielen ja päättelyn erottavatkin poliitikkojen, journalistien ja arkitoimijoiden puheesta juuri läpinäkyvä näkökulman valinta ja argumentatiivisuus. Kesken tutkimuksen ei vaihdeta perustelemattomasti näkökulmaa tai aineistoa vaan kerrotaan johdonmukaisesti oma päättely ja sidotaan se muuhun akateemiseen keskusteluun ja traditioon (esimerkiksi klassikot).
Usein tutkija haluaa avoimesti kertoa myös praktisen aiheen tai eettisen sytykkeen tutkimukselleen - samoin kuin popularisoida tuloksiaan. Tutkija voi katsoa itseään provosoivan saamelaisten maaomistuskysymyksiä käsittelevän ohjelman TV:stä ja innostua pohtimaan marginaalikulttuurien asemaa suomalaisessa politiikassa ja myöhemmin myös ottaa kantaa Lapin nykyisin maanomistus- ja jokamiehenoikeuden tulkintoihin. Tutkijoilla on myös erilaisia suhtautumistapoja julkisuuteen. Monet haluavat itselleen kulttuurista pääomaa ja mainetta ja sen edellyttämää julkisuutta ja ovat valmiit popularisoimaan ongelmiaan ja tulkintojaan. Jotkut tutkijat taas haluavat piiloutua populaarijulkisuudelta ja keskittyä suppeaan tutkijaverkostoon, jolloin polemiikki huipputasolla lähentyy jonkinlaista ystävien argumentoitua kirjeenvaihtoa. Myös tutkijat vaihtavat tyylejä (retoriset pelit) ja kamppailevat erilaisissa julkisuuksissa siitä, kenen tutkijan tai minkä tieteenalan disipliini (käsitteet) parhaimmin jäsentävät nykyilmiöitä. Esimerkiksi taloudellista globalisaatiota jäsennetään kilvan taloustieteilijöiden, sosiologien ja valtio-oppineiden kesken: ovatko talouden, sosiaalisten suhteiden vai vallan/politiikan käsitteet ja tutkijadiskurssit käypiä selittämään kehitystä?
