Kapitalismin synty ja sosialidemokratian yhteisö

Klassisena esimerkkinä ymmärtävästä tutkimusotteesta voisi ottaa Max Weberin "Protestanttisen etiikan ja kapitalismin hengen" (suom. 1984). Weberhan halusi ymmärtää ja tulkita mielekästä käyttäytymistä ja sen sosiaalisia syitä, kehityskulkuja ja vaikutuksia. Hän halusi valita näkökulman tarkasteltaviin ilmiöihin siten, ettei hän hukannut tutkimusilmiöiden arvoja. Mutta hän ei halunnut osallistua kritisoimansa Marxin tapaan. Pikemminkin hän yritti ideaalityypeillään ja oman näkökulmansa ja aineistonsa valinnan satunnaistamisella (eräänlaisella puolueettomuudella) säilyttämään tutkijanotteensa ja antamaan todellisuuden esityksille ilmaisukeinon. Ideaalityyppejä tarvittiin kun monin tavoin hahmotonta maailmaa ei ole mahdollista muotittaa tai mallintaa (behavioralismin tapaan). Jos lääkäri parantaa, niin Weber pyrki pikemminkin olemaan diagnostikko. Tieteen tuli olla arvojen kannalta merkityksellistä toimintaa. Arvoilla ja tieteellä oli yhteytensä. Tieteellä oli vaaransa joutua arvojen pauloihin.

Teoriassaan kapitalismin hengestä ja ja kehityksestä Weber kehittelee kaksi ideaalityyppiä, joilla on konstruktiivinen ('rakentava' ja 'looginen') suhde toisiinsa. (1) Modernin kapitalismin henki liittyy (2) protestanttiseen etiikkaan. Hän ei siis tutki Karl Marxin tapaan pääoman itseliikuntaa tai pääomaa ylikäyvänä subjektina vaan merkillistä (huom!: mikä merkitys) kapitalismin syntyyn liittyvää talouseetosta ja henkeä. Juttu "muljahti" Weberin mieleen, kun hän luki Benjamin Franklinin "ohjeita nuorille liikemiehille". Ohjeiden motot "time-is-money" ja raaat työnteon moraliteetit johdattelivat hänet yleistykseen: Rahan ansaitseminen on systemaattisen ja rationaalisen työn kautta toteutuva kutsumus (itsetarkoitus). Tämän ajattelun juuret hän löysi taas protestanttisesta etiikasta ja sen nuhteellisesta elämänasenteesta. Ankaralla kurinalaisella elämällä ja työtä paiskimalla oli mahdollisuus saada siunaus elämälleen. Kun nämä kaksi ihmisten uskomustapaa ja merkityshorisonttia yhtyvät - alkaa kapitalismin nousu. Myöhemmin voimistuessaan kapitalismi saattoi unohtaa tätä perustaansa, mutta sen synty selittyy yrittämisen ja luterilaisuuden yhdistelmällä.

Toinen esimerkki hermeneuttisesta luentatavasta löytyy Pekoselta (1990): "Community as a Topic in Finnish Social Democratic Discourse". Artikkelin esitöissä Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen nykyinen professori, Pekonen, lukee Sdp:n puolueohjelmat vuosilta 1903, 1952 ja 1987. Useiden lukukertojen avulla kuva ohjelmaretoriikasta ja metaforistiikasta täsmentyy. Hän huomaa "weberiläisen yksinkertaiset" seikat. Puolueen suuntakeskustelussa erilaiset taisteluverbit ja kielikuvat putoavat pois ohjelmauudistusten myötä ja yhteisöä toistava kielenkäyttö ottaa vallan. Traditionaalisen tiukan kamppailupuolueen argumentit jäävät sivuun. Puolue ei ole enää kollektiivista toimintaa, minkä intressinä olisi politisoida asioita - yhtenäistä työväenluokkaa ja sen ajattelumaailmaa vihollisineen ei ole enää olemassa. Konkreettinen ja strategisesti selvä tulevaisuusohjelma on vailla pohjaa. Tilalle nouseekin uusi 'kirkko' ja 'puolue' - Sdp uudenlaisena yhteisönä, joka voi sitoa ihmiset itseensä, ainakin symbolisesti.