Monet filosofit ja humanistit, juristeista puhumattakaan, olivat aikalaissaksalaisessa hengessä kiinni (1936 Berliinin olympialaiset). Jännittävän jälkiviisasta on myös miettiä akateemisten disipliinien ja tieteellisten yhdistysten roolia toisen maailmansodan aikana. Valtiotieteellinen yhdistys toimi realistisen keskustelun tyyssijana ja muutamien dissidenttipuheenvuorojenkin foorumina - yhdistysaktiiveilla oli yhteytensä erilaisiin liittoutuneiden voimiin, aina Neuvosto-osapuolta myöten. Sosiologit perustivat sodan aikana oman tieteellisen yhdistyksensä "The Westermarck Societyn" 1940: jo englanninkielinen nimi on poliittinen viesti. Juristit sen sijaan liittyivät sekä ammatillisten että akateemisten yhdistystensä tasolla (ensimmäisenä maailmassa) "maineikkaan" Hans Frankin johtamaan kansallis-sosialistiseen Kainsainvälisen oikeuskamariin 1941. Kamarin tehtävänä oli ikuistaa kansallissosialistinen oikeus, suomalaisjuristit taas korostivat seurayhteyden epäpoliittisuutta!

Sodan loppuvaiheessa ja "uusien kasvojen etsinnän" vaiheessa 1944-47 valtio-opillinen realismi ja monet valtiotieteellisen yhdistyksen 1930-luvun "epäsovinnaiset" nimet (myös monet myöhemmät kekkoslaiset hahmot) nousivat politiikankin pelilaudalla. 'Kun kansainvälisen politiikan konteksti muuttuu, tulee jokaiselle pikkuvallalla olla kulisseissaan uudet hallitusnimet, niitä voidaan tarvita' - saattoivat muutamat paasikiviläiset päätellä sodan jälkeen. Ruutua ja Brotherusta myöten monia realistisia nimiä tarvittiin, politologien roolit vaihtuivat realistisista sota-arvioista moniin hallinto- ja toimeenpanotehtäviin. "Kissa ja hiiri" -professorit löisivät toisensa muun muassa nykyisin kalmankalpeita tunteita nostavassa "Hornborgin komiteassa", missä perusteltiin ja analysoitiin sotasyyllisyyttä. Poliittis-intellektuaalisesti sodan jälkeisiä vuosia 1945-50 voisi nimittää "Pelon ja toivon dialektiikan vuosiksi". Monet ruutulaiset intellektuellit ottivat sumeilematta vastaan sotakritiikin "suomettumis"tehtäviä ja uskoivat, ettei sotaa edeltävään anarkistiseen kapitalismiin ollut paluuta.

Henki on tuttu esimerkiksi englantilaisista ja amerikkalaisista "Fellow-Travellers" -kertomuksista. Porvarilliset akateemikot taas elivät jonkinlaisessa 'modus vivendissä' ja pelkäsivät Suomen ja oman asemansa puolesta.