Kriittisen teorian mukaan ristiriitojen varjoalue säilyy, vaikka luokkaideologiat, nationalismi, uskonto ja jopa 'rationaalinen' (tiede) ovat menettäneet asemansa kollektiivisesti ihmisiä jakavina suurina arvoperustoina. Ihmisryhmien edut ovat jakautuneet uusilla tavoilla, globaalin talouden valta ja "systeemi" (talous ja hallinto) ovat syöneet elämismaailman kommunikatiivista kykyä (vrt. Salmisen 1993 käsityksiä hallinnon reformien suunnasta, 43-49). Habermasilla onkin paljon keskusteltu ongelma siitä, miten "herruudesta vapaa keskustelu" ja sen vaatimat keskeiset yhteiset käsitteet ja julkisuus - demokraattisen päätöksenteon edellytykset - voivat kehittyä myöhäisteollisessa yhteiskunnassa, joka on monella tavalla segmentoitunut ja systeemin päämäärärationaalisuuden pauloissa. Habermasin (2000) mukaan mikään politiikassa ei liiku, jollei se kosketa ihmisten kokemuksiin perustuvaa mielipide-ulottuvuutta, missä on myös emotionaalisia ja eettisiä aspekteja. Nykyiset valtapuolueet - esimerkiksi sosialidemokraatit - pelkäävät polarisaatiota ja populismia ihmisten mielipiteissä, varsinkin "vaaliyön jälkeen". Suunnanmuutos ja poliittinen hyökkäävyys puuttuvat politiikasta. Talouden (kansainvälisten markkinoiden) ja politiikan suhdetta ei kyetä aktualisoimaan.

Toisaalta medioiden "plebeijiläinen demokratia" ja sen persoonallistuneet mielipidemaailmat sekä markkinatutkimukseksi palautuneet julkiset suhteet ja mielipide-erot eivät systeemin logiikkaa myöskään häiritse. Habermasin mukaan hyvin koulutettu ja kyyninen nuoriso voisi olla tälle vaihtoehto noustessaan osallistuja-asemiin. Puolueiden "marketit" ja byrokratiat voivat murtua, puolueissa on vielä virtuooseja, vielä siellä henkilöt ja asialistat voivat vaihtua: "Maverickeille meillä on aina oltava tilansa, luoja varjelkoon meitä berlusconeilta ja ros-perooteilta" (ema.).