Jos vaikkapa Helsingin Kontulan nuoriso alkaa kapinoida koulussaan, siihen puuttuvat ensin opettajat, rehtori, kuraattori ja psykologi. Mutta jollei tämä auta, paikalle tulevat poliisit ja jos "kapina leviää" poikkeustilanteen tai armeijan ryhmät ryntäävät paikalle. Myös arkisemmin on helppo nähdä, että valtion hienovaraisen ohjauksen taustalla on tolkku järjestysvalta: juopumispidätykset, mielenosoitusten ja liikenteen kontrolli tai aseidenkanto julkisilla paikoilla osoittavat tätä.

Myös asevelvollisuuden tai siviilipalvelun suorittaminen on selkeä ja joidenkin mielestä yksilöllisyyttä ja eettisyyttä nöyryyttävä yleinen tilanne, jolloin yksilö voi tai joutuu nöyrtymään valtion ja fyysisen vallan edessä. Sotilasvalan riitissähän yksilö juhlallisesti vannoo luovuttavansa (Jumalan edessä tai ilman kristillistä kaavaa) henkensä valtion ja laillisen esivallan käyttöön. Eivät sivarit tai totaalikieltäytyjätkään pääse valtiota pakoon. Puolivakava vitsihän kertoo, kuinka sivarit pääsevät perinteisen "rihlapyssysodan" syntyessä miinapolkujen kävelijöiksi - ilman asetta! Tämän kirjoittajakin sai aikoinaan kokea, kuinka sivarikin on valtiollisen fyysisen kontrollin pihdeissä. Olin sivaripaikkani lähistöllä Espoon Leppävaaran kirkon pihapiirissä jakamassa siviilipalveluesitteitä kutsuntoihin osallistuville nuorille miehille. Muutaman minuutin kuluttua armeijan kantahenkilöt yrittivät ajaa minut pois alueelta ja uhkasivat tarttua kiinni minuun. Varoitin heitä tästä viittaamalla ennakkotapauksiin, oikeusjärjestyksemme "kelseniaaniseen" hierarkiaan ja (YK:n) ihmisoikeussopimuksen asemaan sen huipulla ja niin edelleen. Kirkon eli kutsuntapaikan ulkopuolella olevat kadut kuuluivat lopulta heidänkin mukaansa siviilitoimijoiden alueeseen.

Tämän huomasin viimeistään silloin kun poliisien "Maija" kurvasi viereeni ja nuoret poliisimiehet aikoivat vetää minut pois esitteitä jakamasta. Varoitin taas fyysisestä koskemattomuudestani ja kansalaisoikeuksista sekä toistin armeijan miehille latelemani asiaa koskevat normit. Tästä alkoi varsinainen "nokkapokka": väliin rikosrekisteriäni tarkisteltiin, väliin pojat soittelivat nimismiehelleen...Tilanne ratkesi yksilön, valtion ja sotilasvoiman kiinnostavaan rajanvetoon. Pyysin poliiseja piirtämään katuun liidulla viivan, jonka takana saattaisin virallisesti toimittaa kansalaisoikeuttani - mihin he vastasivat, ettei "julkisella paikalla voi noin vain ...mihin tahansa liidulla viivoja piirrellä!"

Kansalaisen ja kansallisen armeijan suhde on tietenkin monimutkaisempi ja vain harvat kieltävät täysin lojaliteettinsa. Suomalaisnuorilla - ja jopa naisilla - on kansainvälisesti suhteellisen luja usko kansallisarmeijaan ja sen legitiimisyyteen (vrt. Venäjä ja Saksa, missä kieltäydytään paljon, joko legaalein perustein tai pakenemalla). Filosofi von Wright onkin joskus tokaissut, kuinka kansanarmeija on radikaalisti palkka-armeijaa demokraattisempi. Palkka-armeija ja sen teknologia liikkuvat rahasta, mutta kansanarmeija ei lähdekään ketä tahansa vastaan! Toisaalta 'jellinekkiläinen' valtion fyysisen auktoriteetin määritys näyttää armeijan kiertämättömyyden, valtio ikäänkuin tarvitsee sotilasresurssinsa. Jos mietimme uutta valtiollista luonnetta (vrt. erit. Weberin laaja valtion määritelmä jäljempänä tässä luvussa) omaavaa yhteisöämme EU:ta ja eurooppalaisia turvallisuushankkeita, voimme helposti huomata, kuinka sielläkin kehitysvaatimukset ja järjestys monien mielestä vaativat omia jonkinlaisia sotilaallisia joukkoja, fyysisen sanktioivan voiman.