Kulttuurinen ja uskonnollinen fundamentalismi nostaa päätään monissa nuorisoryhmissäkin - eräänlaisena vastauksena nopeaan globalisaatioon sekä traditioiden ja järjestysten rapautumisen tuottamaan epävarmuuteen, identiteettikriisiin. Kulttuurinen epävarmuus (kontingenssi) tuottaa paradoksaalisesti toisaalta valinnan vapautta, poliittista tilaa ja kulttuurista rikkautta, toisaalta valinnan pakkoja ja 'luusereita', joilla ei ole modernin kulttuurin vaatimia kansainvälisiä, refleksiivisiä ja joustavia kompetenseja. Nämä ryhmät kaipaavat usein yksinkertaisia, puhdistavia, autoritaarisia ja fundamentaaalisia "turvaidentiteettejä", mistä voivat käydä machoryhmät ala sporttiväkivalta tai skin head-ryhmä, uususkonnolliset tai uusnationalistiset ryhmät.

Bauman (1997) on esittänyt hyvin ladattuja ja huolestuneita kommentteja globalisaatiokehityksestä - "modernin globalisaation vankilasta", missä globaali laki voi yhdistyä globalisoituneessa rikkaudessa - ja paikallinen järjestys voi toteutua paikallistuneessa köyhyydessä. Samalla kun polarisaatio köyhien ja rikkaiden välillä kasvaa näiden historiallisten voimien yhteys ja riippuvaisuus ja niiden tuottama mobilisaatio vähenee. Köyhien kohtalo on edelleen liikkumattomuudessa, tai muutossa kaupungin kärjistyvien ongelmien keskelle. Marginaali ghettoistuu, elää kompensoivilla hyödykkeillä (stimulantit, viihde) ja turvautuu fundamentalistsiin arvoihin. Me emme tunnista enää rikkaitamme, kapitalistejamme ja köyhiämme, luokkataistelu on ohi. Baumannin tulkinta on pessimistinen ja hän sitoutuu vanhaan kansalliseen luokka-ajatukseen ja solidaarisuuteen. Toisaalla utopistisemmat tulkit yllyttävät meitä katsomaan globaaliin tulevaisuuteen Appadurain ja Beckin inspiroimana: solidaariset siteet voivat rakentua kaikenlaisten McDonalds -yhteiskuntien tuolle puolen, toteutetuissa kuviteltujen maisemien synteeseissä, mitä keinotekoiset rajat eivät rajoita. Ihmiset tekevät itse karttansa.