Monesti varsinkin 1970-80 -luvuilla vahvat painostusjärjestöt tunkeutuivat myös perustuslaillisen politiikan alueelle: tulopolitiikan aikakaudella (jolloin työehto- ja maataloustulosopimukset eivät rajoittuneet vain työehtoihin ja palkkoihin ja sopimuksiin sidottiin laajoja sosiaalipaketteja) edustuksellinen demokratia ja parlamentarismi saivat kolhuja. Parlamentarisminhan mukaan kaikesta lainsäädännöstä vastaa eduskunta, jonka enemmistön luottamusta tulee myös hallituksen nauttia: "Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta" väittää perustuslain kaanon. Vahvojen korporaatioiden ja taloudellisten intressien onkin siis vaikea tunkeutua sopijaosapuoleksi maan yleistä etua koskevissa kysymyksissä loukkamatta parlamentaarista periaatetta.

Tuhansien järjestöjen maassa myös muilla etujärjestöillä on merkitystä. "Yksi asia tai intressi" voi olla hurjan tärkeä myös poliittisesti: eläin- ja luononsuojeluliikkeet, partioliike, friikkiharrastuspiirit, rintamamiesjärjestöt, ay-elämäntapa, urheilujärjestöt, karjalaisten organisaatiot tai Martta-Liike. Vapaaehtoistyön ja kolmannen sektorin toiminnalla on myös uusia tehtäviä hyvinvointivaltion palveluiden supistuessa: marginaalinuorisotyö tai soppajonojen organisointi. Yhdistysten toimintaa pyritään myös ohjaamaan ulkopuolellta (täydentämään sosiaalivaltion käsivarsia), mutta monet järjestöperinteet pitävät kiinni omaehtoisuudestaan. Monet EU:n perinteistä subsidiariteettiperiaatetta (läheisyysperiaatetta, jonka mukaan sosiaaliset ongelmat hoidetaan mahdollisimman lähellä itse ongelmaa) muistuttavat verkostotyön muodot ovat levinneet myös meille. Tällöin tapauskohtaiset, epämuodolliset ja kumppanuuspohjalla organisoidut yhteistyömuodot ovat vieneet perustaa aiemmin tiukalta järjestökiinnittymiseltä.

Toisaalta kaupallistuminen koskee myös intressijärjestöjä: niistä halutaan kehittää palvelukonserneja, jotka tehokkaasti vastaavat asiakkaidensa odotuksiin (markkinaperustein). Useat spontaanit, eettiset yhdistykset ja altruistiset aloitteet pyrkivät kuitenkin vastustamaan tätä läpilyövää kaupallistumista. Useat merkittävät intressijärjestöt eivät ole minkään puolueen tai ideologiaperheen bulvaaneja (käsikassaroita) ja ne eivät jakaudu enää oikeisto-vasemmisto -ulottuvuudella. Vuoden 1918 jälkeenhän vahva suomalainen kansalaisliikeperintö oli vahvasti kahtiajakautunut vuosisadan alun politisoitumisen perustalta - ei vain 'punaisten' ja 'valkoisten' vaan myös vasemmiston sisällä (sosialidemokraatit-vasemmistososialistit-kommunistit).