Seuraavat kuusi kuviota (suurpiirteisesti 'dramatisoitua' vaihetta, joita ei tule lukea liian vakavasti) pyrkivät luonnehtimaan yhteiskunnan, valtion ja kollektiivien suhdetta ja politiikan paikkaa suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä.
1. Traditionaalinen tilanne: YHTEISÖ(T)
Ruotsinvallan aika (kuningas, kirkko, verot, armeija) rikkoi hiljaiseen tahtiin yhteisöllisen vallankäytön perustilanteen, jolloin yhteisöjen omat normit - legitiimi yhteisöllinen "valtio-itu" (Weberin mukaan) - toimivat eri yhteisöissä (esim. metsästäjä- ja kaskiviljely-yhteisöissä) ja sen yläpuolella ei ollut mitään fyysistä auktoriteettia. Pitäjien organisaatiot syntyvät - pohjoismaisessa hengessä.
2. Tilanne 1800-luvun puolivälissä: VALTIO ETÄISAUKTORITEETTINA
1800-luku Venäjän vallan alla ei ollut "kehittyneelle" autonomiselle Suomelle vain kiroukseksi. Meillä oli tilamme ja distanssia etäisauktoriteetteihin (Keisari) ja persoonattomaan byrokratiaan, uskonnon kumarrussuunta muuttui itään päin ja uudenlainen patriotismi ja yhdistymisen henki (Snellman, kansan lähestyminen) levisi lähinnä sivistyneistön (SKS, ylioppilaat) keskuudessa, mutta kansalaisyhteiskunnasta - assosiaatioiden tai yleisen mielipiteen mielessä - rahvaan suhteen ei voi vielä puhua.
3. Tilanne itsenäistymisen vaiheessa: MODERNI MOBILISAATIO ALKAA - VALTIO (1918) EPÄONNISTUU
Venäjän varjo - jota tietenkin varoen seurattiin (Alapuro-Liikanen-Smeds-Stenius 1987, Alapuro 1988) - ei ollut täydellinen. Aluksi sangen epäpoliittiset kansanliikkeet (raittius-, nuorisoseura-, 'puoluepoliittiset' liikkeet, naiset, palokunnat, osuustoiminta, valistus, maamiesseurat) aktiivisuudellaan, järjestäytymisellään ja valistus- ja kulttuurityöllään sekä identiteetillään legitimoivat ja 'erottelivat' suomalaisia: valtio rakentui hissukseen emä-Venäjän varjossa ja sai kansalaisten hyväksyntää. Vaikka vuonna 1917 Suomessa olivat monet nykyaikaisen valtion tunnusmerkit (erityisesti senaatti, demokraattiset vaalit ja yksikamarinen eduskunta, joukkopuolueet) kunnossa "jumalan ja sattuman sallimana", suomalaiset poliittiset ryhmät ja heikosti kehittyneet valtiolliset auktoriteetit eivät kyenneet hallitsemaan tilannetta, joka syntyi venäjänvallan napanuoran purkautuessa ja sosiaalisen ongelman ja ulkoisen valinnan myötä politisoituneiden kansanliikkeiden ja turvakaartien noustessa. Valtalain kaatamisen jälkeen demarit pettyivät sydänveriään myöten odotuksissaan muuttaa olosuhteita eduskunnan kautta. Moni heistä oli myös katkera, ja porvarilliset puolueet uskoivat lailliseen otteeseensa hallitusvallasta. Syntyi kaksoisvallan tilanne (Alapuro 1988) ja demarit aloittivat kapinan, joka oli monessa suhteessa alimääräytynyt (suuri osa suomalaisista oli 'kolmansia' pyöriä eskalaatiossa, vrt. Sillanpään tuotanto). Mutta sen tulokset eivät olleet "alimääräytyneitä": punaisten vimmaa seurasi vieläkin tiukempi valkoisten kosto - sodan lopputuloksen jo ratkettua. Sodan jälkeen Suomi oli muuttunut: katkerien muistojen ja jakojen historia.
4. Tilanne 1960-luvun lopulla: KOLLEKTIIVINEN JA MODERNI SUOMI
Vasta 1960-luvulla suomalainen moderni poliittinen järjestelmä oli "valmis". Myöhäinen itsenäistyminen, sotakriisit, kansalaissota, agraari-Suomen pitkä perinne ja sodanjälkeinen epävarmuus olivat "tökkineet" kehitystä. 60-luvun teollistuminen ja palkkatyöläistyminen (naiset ja maalaiset töihin) ja pienviljelyn kriisi johtivat "Suureen Muuttoon". Yhtenäisyyskulttuuri murtui, kaupallisesti ja kulttuurisesti avauduttiin myös kansainvälisesti. Kaupunkiinmuutto, e-pilleri ja Vanhan valtaus Kekkosen Hengessä käyvät suomalaismodernisaation aikalaiskuvasta, eurooppalainen radikalismi sai kansalliset filtterinsä! Linnalainen tietoisuus vasemmisto-Suomen historiasta ja kekkoslainen "välttämättömyys"formula poliittisesta yhtenäisyydestä (suhteessa 'ulkoiseen') muuttivat ilmanalaa. Omien tarpeiden ilmaisu ja järjestäytyminen sosiaalisesti ja yhdenasian liikkeiden muodossa ei ollut enää syntiä. Juristitkin tunnustivat puolueiden ja ammattiliittojen olemassaolon! Sosiaalivaltion rakentaminen sai vauhtia (sangen myöhään, mutta nopeasti Suomi nousi hyvinvointiverkoillaan länsimaiden kärkikaartiin) ja koko vasemmisto tuli mukaan "eheytykseen" niin hallituksen kun tulopolitiikankin tasolla. Kolmio kansalaisyhteiskunta - kollektiivit - valtio oli "kypsä" (vrt. myös Nousiainen 1983).
5. Tilanne 1980-luvun puolivälissä: MARKKINAT TOIMIVAT - VALTIO HUOLEHTII - (MEDIA)YKSILÖ NOUSEE
1980-luvun puolivälin tilanne osoittaa (läpi)valtiollistuneen poliittisen järjestelmän tilanteen. Järjestöjen rooli oli muuttunut valtiollisten käsivarsien suuntaan, kansalaisyhteiskunnan itsenäisyys oli vaakalaudalla. Toisaalta, valtiollisen keskityksen (esim. tulopolitiikan) ja elvytyspolitiikan kautta oli laajennettu tasa-arvoa ja tulonsiirroilla lisätty hyvinvointia. Mutta "muovikortit vinkumaan" - vuosikymmen muutti tätäkin asetelmaa: vuoden 1985 jälkeen moni "tasa-arvomittari" jämähti ja 1990-luku jo polarisoikin niitä. Mediat, yksilöt, uudet yhteiskunnalliset liikkeet ja ekologinen (globalismi) rikkoivat tilannetta, pelastivat politiikkaa.
6. Tilanne 2000-luvun vaihteessa: LAMAN JÄLKEINEN GLOBALISAATIO JA VETOOMUKSET KOLMANNELLE SEKTORILLE
1990-luvun sankarikertomus - Neuvostoliitosta, syvästä lamasta Nokia-henkiseen uuteen nousuun - tuotti samalla varsinkin kansalaisryhmien pelkoja heijastelevan syrjääntymisongelman ja kansalaisryhmien poliittisen jakautumiskeskustelun, voimakkaan länsi-liittoutumisen ja markkinahengen. Tämä heijastui myös hallituksen "talkoohengessä" (välttämättömyyspolitiikassa), mutta jälleen kerran Euroopan mitassa ainutlaatuinen härmäläinen konsensus kesti/kestää: sinipunahallitus toiminee kahdeksan vuotta Laivan peräsimessä ja luotsaa Suomea (uudessa 'sisäisen' ja 'ulkoisen' mallissa) Uuteen Eurooppaan. Valtio ja julkinen sektori ovat vetäytyneet (supistaneet tukimuotojaan) joissakin yhteiskuntaa tukevissa turvaverkoissa. Kolmatta sektoria on huudettu apuun - niiden kanssa räätälöidään uusia verkkoja syrjääntymisongelman voittamiseksi. Kärsimättömyys veronmaksajakansalaisten (etenijät ja pärjääjät) ja toisaalta 'putoajien' välillä (Kosonen 1993) ei ole johtanut suuriin repeämiin tai kapinointiin.